maanantai 24. lokakuuta 2011

Viimeisiä viedään :(

Keskiviikkona matkataankin jo kohti kotia, eli viimeisiä päiviä viedään. Se on sinänsä harmi, sillä olemme vihdoinkin yksi iso joukkue, joilla on paljon tiiviimmät välit toisiinsa kuin viikko sitten.
Toisaalta onhan se kiva päästä välilla nukkumaan omaan sänkyyn, mutta ihmiset, joihin olemme tutustuneet viimeisen kahden viikon ajan ovat olleet ihania ja heitä tulee ikävä!
Huomenna on viimeinen päivä,jonka vietämme yhdessä ja tiedän, että heistä eroaminen on haikeaa, joten huomisesta päivästä on pakko ottaa kaikki ilo irti.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Venice & Rome






Tassa on pari kuvaa meidan Rooman ja Venetsian reissulta. Joissakin kuvissa naytamme hirveilta, silla on vaikeaa nayttaa hyvalta monen tunnin bussireissun jalkeen.

lauantai 22. lokakuuta 2011

pikapaivitys

Moikka, lahdemme kohta pizzalle onnistuneen paivan jalkee , joten laitan vaan pari kuvaa:




eli eilen ja tanaan kyhattii Suomi piste, jossa esittelimme maatamme. ..

Suomi edustaa

Alisa ja Leise paljastavat nyt totuuden.
Nämä ovat ennen näkemättömiä ( lukemattomia) paljastuksia, varautukaa.
Suomi edustus ei ole vastannut odotuksia.
Tässä tulevat mokailumme (useimmiten Joelin):
1.Olimme Venetsiassa taidegalleriassa, saimme kunnian nähdä sen ensimmäisten ihmisten joukossa. Galleriassa ei saanut ottaa kuvia. Se sanottiin selvällä englanninkielellä useaan otteeseen. Juuri kun taideprofessori oli alkanut kertomaan tauluista, Joel otti kuvan. Salamavalolla. Hän ei ollut tietenkään kuunnellut ohjeita. Taiteentietäjät mulkoilivat meitä koko loppu kierroksen ajan. Muun maalaiset nauroivat. Embarassing...
2.Joel oli ensimmäistä iltaa isäntäperheessään. Mennessään nukkumaan hän laittoi huoneensa liukuoven kiinni. Se räsähti ja meni rikki. Joel sanoi host isälleen rikkoneensa oven (luullen, että se ei oikeasti mennyt rikki) isä sanoi: "yes. You broke it."
3. Roomassa menimme vierailemaan Vatikaanissa. Emme voineet mennä sisään ihmispaljouden vuoksi, joten odottelimme bussia siinä pihalla. Joel oli väsynyt ja päätti heittäytyä nukkumaan asfaltille. Hetki tämän jälkeen, vartija tuli paikalle. "You can not sleep here. Do as the others." vartija viittasi muun maalaisiin, jotka istuivat niin kuin normaalit ihmiset yleensä.
Lisää paljastuksia luvassa myöhemmin...

Ciao Finlandia!

Joelin ensimmäinen päivitys...

Hei kaikki lukijat! Italia on hieno maa, aivan upee. Kelit vois olla lämpimämpiä...ei sillä et Suomessa varmaan olis yhtään lämpimämpi. Päivät on aika pitkiä ja täynnä ohjelmaa ja yöunet jää usein aika lyhyiks. Onneks tääl ehtii kuitenki myös hengaa kavereiden kaa ja pitää hauskaa. :) Meijän isäntäperheet on tosi mukavia ja ainaki musta on pidetty hyvää huolta. Tänään on vuorossa maapisteen esittely ja musaesityksen uusintanäytös...viis kielisellä kitaralla. :( Illalla on luvassa jotain ohjelmaa isäntäperheiden kanssa...hyvä päivä tulossa! :)

torstai 20. lokakuuta 2011

Ensi-ilta vihdoinkin ohi

Eilen esitettiin ensimmäistä kertaa meidän esitys, jossa lauloimme taivas on sininen ja valkoinen. Alisa ja Matti soittivat huilua, Joel soitti kitaraa ja minä soitin kannelta. Esitys meni loppujen lopuksi aika hyvin, vaikka ennen sitä oli monenmoista draamaa. Kansallipuvusta lähti osia, kanteletta ei meinattu saada vireeseen ja kitarasta katkesi kieli juuri ennen lavalle menoa. Olimme neljänsiä esiintyjiä, joten meidän esityksen jälkeen pääsimme nauttimaan rauhassa muiden maiden mahtavista esityksistä. Lopuksi kokooonnuimme laulamaan world schoolin omaa laulua ,jonka jälkeen pääsimme kotiin n. 23.30 ja olin hostilla puolenyön jälkeen. Pääsin nukkumaan puol kaphen aikoihin ja seuraavana aamuna herätys soikin mahtavasti jo klo 6.30 eli aikataulussa on otettu erittäin hyvin huomioon unen riittävä saanti. Tänään kyhäämme meidän maaesittelypisteitä ja pääsemme tämän päivän aikataulusta poiketen jo klo 21.00 klo 22.00 sijasta yay!!

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Gardavillage

Eli kuten aikaisemmin jo mainitsinkin asumme nyt meidan ihanien host perheiden luonna nyt world schoolin loppuajan. Ennen sità asuimme paikassa nimelta Garda village, jossa vietimme pari ensimmaista pàivaa ennen kuin suuntasimme kohti Venetsiaa,Roomaa ja L'Aquilaa. Siella yovyimme pikku mokeissa, jotka vastasivat kooltaan lievasti sanottuna koirankoppia.



Paikka oli kuin pikkukyla, jossa oli kadun nimet ja taloissa olivat numerot.  Esim. yksi meista asui mokissa arkitekt 139.  Mokit taytettiin sillei, ettei missaan mokissa ollu kahta ihmista, jotka olivat samasta maasta.

Ikkunasta naki suoraan naapuriin, joten oli kiva,etta siella oli verhot.



meilla oli pieni olohuone/keittio, jossa oli myos paikan ainoa lammitin, joten muissa huoneissa oli kylma ja me kaikki palelimme peiton alla.

Huoneet olivat pienia.
 Meilla oli myos telkkari, jota emme paasseet hyodyntamaan tiukan aikataulun ja kielimuurin takia.

Vessa oli PIENI. Ponttoon istahdettaessa polvet kolahtivat lavuaariin...

  Paikka, jossa oli aamiainen, lounas ja illallinen..




Paikan pihalla oli paljon sopoja pupuja.

Kuvia matkan varrelta..

Moikka,

blogipàivityset ovat olleet melko tekstipanoitteisia, joten vastapainoksi :






tiistai 18. lokakuuta 2011

@ Busto Arzizio

Nyt ollaan vihdoinkin Bustossa n. 9h bussimatkan jälkeen l'aquilasta, jossa katselimme, millaista jälkeä luonto saa aikaan maanjäristyksellä. Bussimatkat ovat olleet tuskaisia,mutta pahin on onneksi ohi. Olemme vihdoinkin meidän host perheiden luona ja me kaikki olemme aivan poikki! Viimeiset päivät ovat olleet rankkoja ja olemme olleet kokoajan myöhässä aikataulusta vaikka täyteen pakattua ohjelmaa mentiinkin melko pikaisesti läpi, joten eilinen tunnin chillailu vatikaanin edessä auringon paisteessa oli luksusta! Öitä!

lauantai 15. lokakuuta 2011

Matka jatkuu...

Nyt ollaan oltu kaksiyötä Gardavillessa ja kuunneltu erilaisia maaesittelyjä ja luentoja (voitte miettiä mielenkiinnon tasoa siitä, kun takanani istuva opettaja nukahti kesken kaiken)ja tänä iltana pitäisi pakata tavarat, sillä huomenna matkaamme kohti Venetsiaa ja sitä seuraava yö vietetään bussissa matkaten Roomaan.

Olemme kauhuissamme, sillä kolmen päivän tavarat pitäisi saada mahtumaan yhteen reppuun, mikä annettiin meille saapumisiltana.Loput matkatavarat kuten matkalaukku ja siihen jäänyt sisältö lähetetään suoraan meidän host perheille eli me nähdään meidän loput tavarat vasta sitten kun tulemme Roomasta.

Luulisi,että täällä Italiassa olisi lämmintä,mutta ei. Täällä on tosi kylmä ja täällä ihmetystä herättää se , että me suomalaiset palelemme. Emme olleet osanneet varautua tähän, joten meillä ei ole kunnon takkeja, vain pari ohutta villapuseroa and that's it. Onneksi auringossa on lämmintä iltapäivisin, mutta päivät ovat täytetty erilaisilla ohjelmilla ja olemme olleet kokoajan myöhässä akataulusta,koska mm. Kaikki luennojt ja esitelmät ovat venyneet ja koko väkijoukkoa on vaikeaa saada tulemaan ajoissa paikalle.Toivotasn,että päivät Venetsiassa ja Roomassa ovat paljon lämpimämpiä.

Ihmiset ovat ystävällisiä ja avoimia,jolloin porukkaan on päässyt helposti mukaan ja yllättävää on se,että vaikka me kaikki tulemme eripuolilta maailmaa, olemme yllättävän samanhenkisiä. Ruoka on edelleen hyvää ja tasainen paisuminen näin ollen jatkuu.

torstai 13. lokakuuta 2011

ensitunnelmat

Buona sera!

Lento meni hyvin ja löydettiin ilman eksymisiä oikeaan paikkaan. Ilta on sujunut hyvin ja ollaan tehty tuttavuutta romanialaisten ja japanilaisten kanssa. Ruoka on hyvää ja nämä seuraavat kaksi viikkoa enteilevät roimaa lihomista ;P

@ airport

Moi!
Nyt ollaan lentokentällä, so excited!! Parempia kuvia tulossa..pahoittelemme säälittävää aloitusta.
Lähtötunnelmat: odotamme innolla, jännittää kamalan hirveästi! Joel on vasta toista kertaa lentokoneessa (jos ei paluulentoja lasketa), mutta onneksi meillä on kaksi maailmanmatkaajaa mukana! (Alisa ja Leise)
Halutaan jo Italian lämpöön, palelkaa te muut siellä Suomessa!
tässä on meidän italialainen sanavarasto:
CIAOOOOO!!! ARRIVEDERCI ALLEGRO LARGO GRAZIE BONJORNO

tiistai 11. lokakuuta 2011

World School 2011 lähestyy

Sotungin lukio osallistuu jälleen ainoana pohjoismaisena kouluna
kansainväliseen 20 maan World School - foorumiin. World School järjestetään
tällä kertaa Italiassa 13.10 - 26.10. Monitaitoiseen tiimiimme kuuluu historian
opettaja Matti Jussila sekä opiskelijoista Joel Hokkanen, Leise Jokiperä ja
Alisa Ruuska.